top of page

Luova toimintamalli lasten ja nuorten hyvinvoinnin tueksi

 
TAIDEPULAHDUS®-OHJAAJAKOULUTUS KÄYNNISTYY 11.9.2025

Taidepulahdus® AIST™ Public -koulutuksen (6 vk +) kautta opettajista ja ohjaajista valmistuu auktorisoituja Taidepulahdus®-ohjaajia Suomen kouluihin. Koulutuksen myötä saatte käyttöönne valikoiman vaikuttavia taidepedagogisia menetelmiä sekä muotoiltavan toimintamallin, joka tuo luovuuden ja sen tarjoaman lisäarvon osaksi oppilaiden ja perheiden kanssa tehtävää työtä.

Anna oppilaillesi mahdollisuus kasvaa ympäristössä, jossa heidän hyvinvointinsa, luovuutensa ja identiteettinsä ovat etusijalla. Yhdessä voimme rakentaa uudenlaista tulevaisuutta – lapsillemme, nuorillemme ja koko yhteiskunnalle.

Koulutus on luotu erityisesti yhteisö- ja järjestötoimijoille, jotta luovuuden menetelmät voidaan ottaa käyttöön siellä, missä niitä eniten tarvitaan - matalalla kynnyksellä, resurssitehokkaasti ja kunkin osallistuvan koulun omat erityispiirteet huomioiden.

Taidesukellus työpaja tiimeille.jpg
Taidesukellus Ateljee.jpg

Ensimmäinen ala-aste on jo mukana - lähdettekö tekin?

Ensimmäinen koulu on jo näyttänyt esimerkkiä rohkeudesta ja ennakkoluulottomuudesta ilmoittautumalla syyskuussa alkavaan koulutukseen. Tule mukaan ja anna oppilaillesi mahdollisuus kasvaa ympäristössä, jossa heidän hyvinvointinsa, luovuutensa ja identiteettinsä ovat etusijalla. Yhdessä voimme rakentaa uudenlaista tulevaisuutta – lapsillemme, nuorillemme ja koko yhteiskunnalle.

"Koulumme ottaa rohkean askeleen kohti kestävää kehitystä, yhteisöllisyyden vahvistamista ja monimuotoisuuden hyväksymistä. Missiona on aikomus jalkauttaa menetelmä yksilöllisen erilaisuuden ja luovuuden vapauttamiseen sekä ongelmanratkaisutilanteisiin."
 

Siltamäen koulun rehtori, Helsinki

Jutellaan lisää!

MITEN TAIDEPULAHDUS®-MENETELMÄ SOPISI JUURI TEIDÄN KOULUUNNE?

 

Varaa maksuton, yksityinen konsultaatio (30 min) Taidepulahdus-menetelmän kehittäjän Paula Julia Rusokallion kanssa, etänä tai livenä ateljeella Helsingissä.

Voit myös olla suoraan yhteydessä: paula[a]taidesukellus.fi  I   p. +358 44 062 2242

Taidepulahdus oppilaat.jpg

Mikä Taidepulahdus®?

Taidesukellus®-konsepti on jo lähes kymmenen vuoden ajan on tarjonnut erilaisille toimijoille lempeää lähestymistapaa luovuuteen kuvataidetyöpajojen muodossa.

Taidepulahdus® on erityisesti matalan kynnyksen taidetoimintaan
 kehitetty, helposti lähestyttävä & resurssitehokas yhteisötaiteen menetelmäSe luo tilaa muutokselle ja yksilön hyvinvoinnille, sekä tarjoaa luovan ja yhteisöllisen toimintamallin, joka tukee lasten ja nuorten hyvinvointia. Menetelmässä korostetaan yksilön luovuutta ja persoonallisuutta sekä löydetään uusia, kunnioittavia ratkaisuja identiteettien väliseen vuorovaikutukseen. Kysymys "kuka minä olen, keitä me olemme" on toiminnan ytimessä.

Kevyt käytännön toteutus ja organisointi takaavat, että Taidepulahdus® on kätevästi integroitavissa monenlaisten koulujen toiminnan teemaan, rakenteeseen sekä arvopohjaan. Menetelmälle onkin kasvava kiinnostus niin Suomessa kuin kansainvälisesti.

Yhdessä voimme ennakoida ja ylläpitää hyvinvointia sekä edistää luovuuden kautta ongelmanratkaisua oppilaiden arjessa. Tervetuloa mukaan rakentamaan tulevaisuutta, jossa ihminen on kaiken keskiössä!

"Yllättävä, oppilaita motivoiva kokonaisuus"

 
KOULUJEN TYÖPAJA-PILOTTI OLI MENESTYS - "LISÄÄ LUOVIA MENETELMIÄ KOULUIHIN!"

Taidesukellus-menetelmäperheen työpajat on pilotoitu Siltamäen ja Suutarilan ala-asteilla sekä Suutarinkylän peruskoulussa Helsingissä.

 

Kouluilta saatu palaute oli hyvin positiivista – itseilmaisun, onnistumisen ja nähdyksi tulemisen kokemukset olivat vaikuttavia. Opettajilta kumpusi vahva toive saada Taidesukellus osaksi koulujen toimintaa. Juuri tähän tarpeeseen kehitettiin resurssitehokas Taidepulahdus®-menetelmä sekä sen jalkauttamiseen tähtäävä Taidepulahdus®-ohjaajakoulutus.

Pilotin työpajoihin osallistui 5- ja 6-luokkalaisia, heidän opettajiaan sekä muuta koulun henkilökuntaa. Työpaja oli lasten mielestä uniikki ja hauska kokemus, joka yllätti. Se koettiin ennakkoluuloja murtavana tekemisenä, jossa säännöt ja itsekriittisyys laitettiin sivuun ja tilalle nostettiin oma luovuus ja onnistumisen kokemukset

Suutarilankoulu 6lk 04112020-2.jpg

Erilainen, yllättävä, oppilaita motivoiva kokonaisuus.

Opettaja, Siltamäen ala-aste

Työpaja rentoutti ja oli upea nähdä millä rauhalla ja mielenkiinnolla myös oppilaamme syöksyivät sukeltamaan. Kiitos antoisasta päivästä ja työpajasta!

Pauliina, kouluvalmentaja, Suutarilan peruskoulu

Aivan ihana sukeltaa luovuuden ja vapauden vietäväksi! Loistava konsepti kaikenikäisille taiteilijoille. Tästä hyötyivät, innostuivat ja inspiroituivat erityisesti ne, joilla on monesti korkea kynnys / valkoisen paperin kammo ryhtyä alkuun. Ihana hetki, jossa sai uppotua täysin. Suuret kiitokset!

Vilhelmiina, Suutarinkylän peruskoulu

Minun mielestäni tämä kokemus oli erittäin rauhoittava ja kyllä mä täällä viihdyin paremmin kuin normaaleilla oppitunneilla.

Neea, 6-lk

Tämä oli paras kokemus mitä olen kokenut. Kiitos paljon.

Khalid, 6-lk

En ole ikinä ollut näin ylpeä omasta työstä. Kiitos tosi paljon. Toivottavasti tämä pääsee kaikkiin Helsingin kouluihin.

Aavin

DSC04596-Enhanced-NR.jpg

Koulutuksen arvopohja

1

LUOVUUS & UNIIKKI IHMINEN PÄÄOSASSA

Taidepulahdus®-menetelmä pohjautuu ajatukseen, että jokainen lapsi ja nuori on ainutlaatuinen yksilö, jonka luovuutta ja persoonallisuutta tulee tukea ja kunnioittaa. Menetelmässä ei pyritä muokkaamaan ihmisiä yhdenmukaisiksi, vaan rohkaistaan löytämään omat vahvuudet ja ilmaisutavat. Tämä lähestymistapa auttaa lapsia kasvamaan itsevarmoiksi ja hyvinvoiviksi yksilöiksi, jotka osaavat arvostaa sekä omaa että muiden ainutlaatuisuutta.

2

YHTEISÖLLISYYDEN & OSALLISUUDEN VAHVISTAMINEN

Taidepulahdus on yksilön sisäisen maailman tutkimista sekä yhteisöllinen kokemus. Menetelmä tarjoaa työkaluja rakentaa vuorovaikutusta, jossa identiteettien väliset kohtaamiset tapahtuvat kunnioittavasti ja ennakkoluuloja purkaen. "Kuka minä olen, keitä me olemme?" -kysymys avaa tilaa monimuotoisuuden hyväksymiselle aidosti yksilöiden lähtökohdista käsin.

3

RATKAISUJA ONGELMATILANTEISIIN LUOVUUDEN KAUTTA

Menetelmän ytimessä on ajatus siitä, että luovuus voi olla avain myös haastavien tilanteiden ratkaisemiseen. Taidepulahdus tarjoaa konkreettisia keinoja käsitellä konfliktitilanteita, vahvistaa oppilaiden resilienssiä ja rakentaa oppimisympäristöjä, joissa ongelmanratkaisu tapahtuu dialogin, kokeilemisen ja uudenlaisten näkökulmien kautta.

KOULUTUKSESTA SANOTTUA

"Opetukseen oli ihanaa heittäytyä, kun kaikki oli niin erityistä, erilaista ja silmiä avaavaa, kuin minkälaisissa koulutuksissa on aiemmin ollut. Odotin innolla kaikkia kertoja ja nautin joka kerrasta. Haasteita heitettiin eteen sopivasti, että pysyi koko ajan varpaillaan ja mielenkiinto säilyi loppuun asti. Taidepulahdus kaiken kaikkiaan teki todella hyvää meille työyhteisönä.”

Kalle, sosiaaliohjaaja, Itäluotsi / Helsingin kaupunki
ELÄMYSTYÖPAJAN OVAT KOKENEET MM.:
Referenssit Taidepulahdus.png
Referenssit Taidepulahdus.png
LISÄTIETOA KOULUTUKSESTA

Paula Julia Rusokallio

Menetelmän kehittäjä

Email: paula[a]taidesukellus.fi

puh. +358 44 062 2242

Rauha Hartt

Kouluttaja

Email: rauha[a]taidesukellus.fi

Onko menetelmä sinulle uusi tuttavuus? Tule mukaan seuraavaan avoimeen Taidepulahdus®-työpajaan 29.4. ja koe luovuuden taika omin käsin!

Liput á 45 € / hlö (sis. alv)

Tutustu myös muihin avoimiin Taidesukellus®-työpajoihimme:

bottom of page