“Mä olen se ihminen joka ei ymmärrä taiteesta mitään. Se on tässä se huikea juttu, kerro se!”
Apua - voiko vielä perääntyä?
Tämä oli ensimmäinen ajatus Minna Möttösen mielessä, kun hän vuonna 2018 asteli Taidesukellus-ateljeehen Kampissa ja näki pöydillä odottavat valkoiset, tyhjät paperit. Elettiin joulun aikaa ja työyhteisö oli tullut pikkujoulujen kunniaksi kokemaan “Taidesukelluksen”. Minna oli ajatellut, että kyseessä olisi jonkin sortin kiva taidenäyttely, jossa porukalla sukelletaan taiteeseen. Paperit ja sudit nähdessään häneen iski kauhu.
“Ajattelin, voinko mennä johonkin nurkkaan katsomaan kun muut tekee. Pahinta mitä voin kuvitella on, että otan kynän käteen - maalisudista puhumattakaan! En ollut tehnyt mitään sellaista koulun kuvaamataidon tuntien jälkeen. Monella muullakin oli kauhistunut fiilis, että mitä me joudumme tekemään täällä.”
Tuosta ensimmäisestä Taidesukellus-työpajasta on nyt kulunut neljä vuotta. Minnasta on, vastoin kaikkia omia ja läheistensä ennakkokäsityksiä, kuoriutunut innokas sarjasukeltaja.
“Se kokemus imaisi jotenkin niin totaalisesti mukaansa. Mietin, että miten on mahdollista että tällaista voi tehdä niin, että nautin tästä. Sain jotain käsilläni aikaiseksi ilman että ahdistun.”
Luovuutta ilman ahdistusta
Moni Taidesukeltaja tunnistaa ja samaistuu Minnan kokemukseen. Ajatus luomisesta koetaan tukalana, ja luovuus tuntuu itsestä kaukaiselta asialta - joltain, mihin ei yksinkertaisesti kykene.
Minna kertoo olevansa perheensä musta lammas. Äiti tekee käsitöitä, isä nikkaroi ja sisarukset ovat niin ikään käsityö-ihmisiä. Minnakin on joskus tykännyt tehdä käsitöitä, mutta kokee aina tarvitsevansa selkeän mallin sekä tarkat ohjeet siitä, mitä pitää tehdä. Itse ideoiminen ja suunnittelu hirvittävät.
Näistä lähtökohdista katsoen Taidesukellus-työpaja oli Minnalle mullistava kokemus.
“Siinä tilanteessa sain luotua jotain ihan omaa, vaikka en tiennyt tekeväni mitään. Lopputulos tuntui uskomattomalta: miten pystyin tekemään tällaista ilman että minun tarvitsisi osata yhtään mitään tai tehdä yhtään mitään muuta kuin sen, mitä joku ohjaa. Se lopputulos tuli minusta, kaikki kuvat ja värit.”
“Toinen mahtava kokemus oli, että uppouduin tekemiseen niin täysin. Kaikki ajankulku hävisi: olin vain siinä, valppaana sille mitä seuraavaksi tapahtuu. Se kokemus pysäytti ajan, oli rentouttavaa.”
Lahjaksi yhteinen kokemus
Minna on sukeltanut yhteensä kolmesti. Hänelle Taidesukellus on ennen kaikkea yhdessä toisen kanssa koettava elämys. Toisen sukelluksensa Minna varasi jo heti ensimmäisen päätteeksi: liput äiti-tytär-työpajaan olivat joululahja vanhimmalle tyttärelle. Tänä keväänä myös nuorempi tytär sai lahjaksi Taidesukelluksen.
“Tyttäreni eivät halua aineellisia lahjoja, joten tämä tuntui hyvältä idealta. Molemmat asuivat jo omillaan, emmekä olleet vähään aikaan tehneet mitään erityistä yhdessä. Oli mahtava sukeltaa kummankin kanssa ja jutella teoksistamme. Heidän oli helppo heittäytyä mukaan ja olla rennosti maalausvälineiden kanssa - toinen on maalaaja-taiteilija, toinen kultasepäksi opiskeleva ompelija. Nuoret tykkäsivät kovasti ja osasivat arvostaa tätä lahjaa tosi paljon!”
Jokainen sukellus-kerta on Minnan sanoin erilainen, eikä ajatus vanhene, vaikka se toteutuukin samalla konseptilla. Ensimmäisellä sukellus-kerralla voi olla tyypillistä analysoida omaa tekemistään - näyttääkö tyhmältä jos tekee näin tai näin. Toisella kerralla Minna pystyi heittäytymään paremmin kun tiesi jo olla miettimättä sääntöjä – ei ole mitään oikeaa tapaa tehdä, tai oletuksia joita täyttää.
Yllätys, joka vangitsee ja vapauttaa
Kun Minnalta kysytään miten hän kuvailisi Taidesukellusta sitä vielä kokemattomalle ihmiselle, hän menee mietteliääksi. Mitä voi kertoa sellaisesta, mikä pitää kokea itse? Minnalle Taidesukellus on yllättävä, kokonaisvaltainen kokemus.
“Kerron yleensä vain sen, mitä olen itse kokenut: olen mielestäni epätaiteellinen, ja valkoisen paperin kammo on ollut minulla aina. Silti Taidesukellus oli minulle upea kokemus. Kyse ei ole vain lopputuloksesta, vaan koko kokemuksesta - saa olla ihanassa ympäristössä ja rauhoittua.”
Sukellus on Minnalle matka omaan mieleen. Saa aistia miltä itsestä tuntuu ja millaisessa olotilassa saapuu paikalle juuri sinä päivänä. Elämä, työ ja arki ovat normaalisti hektistä ja stressaavaa - päivät venyvät välillä pitkiksi, eikä ole aikaa rauhoittua. Taidesukelluksessa pääsee olemaan hetken jonkun toisen kannateltavana.
“Harrastan juoksemista, rauhoitun ja rentoudun usein lenkkipolulla. Juoksussa kyse on ajatusten virrasta, siitä ettei tarvitse keskittyä mihinkään. Taidesukellus on erilainen kokemus. Kun on paikallaan, tekee käsillään eikä hengästy, on helpompi päästä oman pään sisälle. Sitä pysähtyy oikeasti kuulemaan, miltä minusta tuntuu nyt. Se on mielestäni todella tarpeellista, päästä olotilaan jossa ei tee mitään muuta.”
Minna kuvaa kokemuksen olevan samaan aikaan vangitseva ja vapauttava. Elämys vetää mukaansa ja virittää mielen keskittymään, mutta samalla mieli vapautuu sille tyypillisistä säännöistä ja kahleista - miten pitäisi tehdä tai toimia, mitä oletetaan, ja niin edelleen. Raamit ja ohjeistus luovat turvallisen tilan.
“En olisi voinut ikinä kuvitella että innostuisin tällaisesta asiasta. Kierrän yleensä kaukaa taidetyöpajat ja muut paikat joissa pitää luoda. Olen ajatellut että taide on jotain, joka tulee jokaisen omasta luovuudesta. Tässä kuitenkin joku muu auttaa ja antaa sytykkeitä. Loppujen lopuksi [teosta katsellessa] tajuaa, että tein tämän itse. Haluan, että muut tietävät, miten siisti ja erilainen kokemus tämä on!”
Minnan sanoin: Taidesukelluksessa voi tehdä ihan mitä vain – kaikki on yhtä oikein.
